torstai 31. toukokuuta 2012

iPod Touchien käyttökokemuksia



Tampereen kaupunki hankki vuoden vaihteessa neljä iPod Touch -salkkua: kolmelle alakoululle salkut ja yksi salkku kiertävään käyttöön. Yhdessä salkussa on 20 kpl 8Gb iPod Toucheja ja lataustelakka. Oheisessa raportissa on purettu hieman auki laitteen käyttökokemuksia esi- ja alkuopetuksen lisäksi esimerkiksi kutosten opetuksessa ja erityisopetuksessa.

iPod Touchien käyttökokemuksia



tiistai 29. toukokuuta 2012

Kehittäjäpalkinto 2012

Epun mediareppu -hankkeen kaikille seitsemälle opettajalle myönnettiin Tampereen kaupungin kehittäjäpalkinto 2012. Onnea opettajille! Palkinnon saamisen perusteena oli uudenlainen yhteistyötä korostava työtapa, innovatiivisuus opetuskäytänteissä, avoin osaamisen jakaminen ja luokan ovien avaaminen muille opettajille. Työtapa on esimerkillinen ja suositeltava käytäntö koko organisaatiolle.



Opettajat kävivät pokkaamassa palkinnon Tampereen kenties vaikuttavimmassa rakennuksessa eli Raatihuoneella 29.5.2012. Tampereen tekijötä oli onnittelemassa mm. Tampereen pormestari Timo P. Nieminen.


Hakemuksia kehittäjäpalkintoon oli tullut yhteensä 48 ja 17 hakemusta palkittiin. Niistä toiseksi suurimman summan sai Epun mediarepun opettajat. Ahkera työ, paneutuminen ja yhdessä pohtiminen palkittiin!

maanantai 28. toukokuuta 2012

Mollien vierailu Eppujen luona

Aurinkoisena torstaiaamuna 24.5 saapui joukko Molla-hankkeiden opettajia ja hanketyöntekijöitä Lappeenrannasta, Helsingistä ja Turusta Tampereelle tutustumaan Epun mediarepun toimintaan. Tarkoituksena oli toteuttaa hyvien opetuskäytänteiden vaihtopäivä ja toisaalta antaa tukea hankkeessaan alkumetreilla oleville Molla-opettajille. Ilma suosi ja minibussi viiletti pitkin Tampereen teitä, kun 12 vierasta kuljetettiin Kanjonin, Muotialan ja Hallilan kouluille.


Ensimmäisenä suuntasimme Kanjonin koululle eskareiden ja ekaluokkalaisten yhteiseen iPod Touch-hetkeen. Ekaluokkalaiset olivat edellisellä viikolla harjoitelleet Stroryrobe-sovelluksen käyttöä iPod Toucheillaan. Sovelluksessa valokuviin tai videoihin liitetään ääni; ekaluokkalaiset ja eskarit valokuvasivat pareittain keväänmerkkejä aurinkoiselta pihamaalta ja lisäsivät kuviin selostuksen. iPod Touch on iPad-isoveljeään sopivampi pieniin käsiin varsinkin valokuvauksessa ja maastossa liikkumisessa. Koululaiset ohjasivat esioppilaita sovelluksen käytössä, muuten laite sinällään oli jo tuttu eskareillekin. Työskentelyssä korostettiin yhteistyön merkitystä sekä oppimisprosessia, itse tuotos katseltiin ja kuunneltiin heti työn valmistumisen jälkeen tällä kertaa pihalla eikä yhteisesti luokkahuoneessa.Työn voi tallentaan kameran rullaan, jolloin sen saa siirrettyä myös tietokoneelle.

Ekaluokkalaisten välitunnin jälkeen seurattiin etäyhteyden ottamista Kanjonin koulun Hallilan koulutaloon ja siellä ensimmäiseen luokkaan. Aiheena oli kevätaskartelu jaetun opettajuuden avulla ja tällä kertaa askartelun vetovastuussa oli Kanjonin koulun ekaluokka. Jälleen oli harjoiteltu etukäteen, jotta valmistettava perhonen syntyisi varmasti sille varatussa ajassa.

Oppilaat esittelivät aluksi erilaisia perhosia kirjoista, puhuivat siipien symmetrisyydestä ja tunnistivat tavallisempia perhoslajikkeita. Tämän jälkeen Kanjonin koulun ekaluokkalaiset ohjeistivat pareittain vaihe kerrallaan askartelun valmistamisen.



Näiden kahden tunnin jälkeen oli hetki yhteistä aikaa jakaa opettajien välisiä kokemuksia sekä tutustua esiopetuksen tiloihin. Jaettiin käytännön kokemuksia yhteistyön järjestämisestä, puhuttiin esiopetuksen laitevalinnoista (joista dokumenttikamera on ollut ehdottomasti numero yksi) ja opettajien suhtautumisesta tvt:n käyttöön. Hankeopettajamme Reetta Karttunen korosti näkemystään oppilaista laitteiden käyttäjinä ja opettajista pedagogisen sisällön hallitsijoina. Oppilaat ottavat laitteet nopeasti haltuun ja opettavat ja neuvovat toisiaan avoimesti. Opettajan tehtävänä on keskittyä oppisisällön hallintaan ja osata laitteen peruskäyttö. Vaikka itse ei olisikaan varsinaisesti kiinnostunut tai innostunut tekniikan käyttämisestä, kannustaa oppilaiden riemu tutustumaan aiheeseen lisää. Kokenutkin opettaja voi aina oppia uutta.


Lounaan jälkeen siirryimme Muotialan koulutalolle, jossa lastentarhanopettaja Saija Kokko esitteli heidän yksikkönsä yhteistyötä. Muotialan koulutalossa toteutetaan esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä syyslukukaudella kolmikkoryhmissä pelaten, suunnistaen, valokuvaten sekä tekemällä Movie Maker -elokuva näistä itseotetuista valokuvista. Kevätlukukaudella mediakasvatusta tapahtuu pajapäivinä mediapajassa, jossa lapset valmistavat sekaryhmissä animaatioelokuvat.
Kokemuksia vaihdettiin erityisesti esi- ja alkuopetuksen yhteistyön organisoimisesta, opettajien välisestä yhteistyöstä ja tiedonkulusta sekä päiväkodin sisällä että päiväkodin ja koulun välillä. Valitettavasti usein käy niin, että monta vuotta hankkeessa hyvää työtä tehneen opettajan osaamista ei tunnisteta oman yksikön sisällä, vaikka tiedonjakoa ulospäin olisikin tehty. Keskusteltiin myös lasten tuottamien teosten (valokuvat, elokuvat, tekstit, musiikit yms.) dokumentoinnista vanhemmille - mikä olisi paras väylä tähän? Opettajalta vie liikaa aikaa polttaa jokaiselle vanhemmalle oma CD tai DVD. Tampereen kaupungilla ratkaisu tähän ongelmaan voisi löytyä aineistopankki Kopasta, jonne työt voi lisätä ja linkittää vanhemmille.

Muotialasta siirryttiin Hallilan koulutalolle, jossa luokanopettaja Kati Liikanen esitteli ekaluokkalaisten arkea (mobiili)blogissa. Paikalle oli koulupäivänsä päätteeksi jäänyt neljä ahkeraa ekaluokkalaista, jotka saivat tehtäväkseen etsiä vastakohtia ja raportoida niitä luokan omaan suljettuun blogiin. Myös monet vierailijoista pitää hankkeen puitteissa blogia, mutta aika blogitekstien kirjoittamiselle löytyy lähinnä työpäivän jälkeen kotona. Tästä syystä suljettu blogialusta ja mobiilius innosti heitä kovasti: vastuun blogiraportoinnista voi antaa lapsille ja artikkelit voi lähettää blogiin vaikka bussimatkalla palatessa retkeltä. Blogi on myös hieno yhteydenpitoväline kodin ja koulun välille, kun vanhemmat voivat seurata koulun arkea suljetussa blogissa. Kommentoinnista ei kuitenkaan kodeissa juuri olla innostuttu.

Päivä päätettiin eVarikolle (Tampereen kaupungin opetusteknologiapalvelut), jossa teknisista ongelmista huolimatta Molla-hankkeen edustajat saivat vuorostaan esitellä omaa toimistaansa.


Päivä oli antoisa ja täynnä mietteitä arjen toiminnasta. Päivän ajatuksenakin oli tarjona ennen kaikkea aikaa opettajille vaihtaa arjen kokemuksia ja pohtia käytännön järjestelyitä omalle toiminnalleen. Siinä sivussa jaettiin teknisiä vinkkejä laitteista ja ohjelmistoista. Aika loppui kesken ja paljon jäi vielä sanomatta, mutta toivottavasti jatkamme hedelmällistä yhteistyötämme tulevaisuudessakin. Kiitos Molla ja Epun mediarepun opettajat!

Tietoja minusta

Oma kuva
Epun mediareppu on Tampereen kaupungin Opetushallituksen rahoitustuella toteuttama yhteinen kehittämishanke, jossa etsitään pedagogisia malleja tieto- ja viestintätekniikan käyttöön esi- ja alkuopetuksessa. Blogista löydät hankkeen tuoreimmat kuulumiset. Lisätietoa hankkeen Internetsivuilta: http://koulut.tampere.fi/hankkeet/eppu/

Lukijat