torstai 9. helmikuuta 2012

Uusi vuosi ja uudet kujeet (ja vähän vanhojakin)

Hankkeen uudenvuodentoivotukset ovat venyneet melko pitkälle, kun vuotta on ehtinyt kulua jo ensimmäinen kuukausi.Vuosi on kuitenkin lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin benchmarkkausten suunnittelun ja toteutuksen parissa sekä hankkeen tuottamien toimintamallien dokumentoinnissa.
Benchmarkkauksiin on kankean alun jälkeen ilmoittautunut kiitettäväksi opettajia. Suosikkikohteeksi muodostui Muotialan koulutalolla järjestettävät animaatiopajat, jotka ovat helmi- ja maaliskuun osalta jo aivan täynnä. Kaikkiin muihin tilaisuuksiin on vielä tilaa. Ensimmäisten benchmarkkauskokemusten jälkeen voi positiivisilla mielin jatkaa eteenpäin - tällaista toimintaa selvästi kaivataan enemmänkin!Osallistujilta kerätään palautetta e-lomakkeella ja lisäksi benchmarkkausten lomassa valmistuu opinnäytetyö opettajien vertaistuen merkityksestä.

Hankkeen tuottamat toimintamallit ja pedagogiset mallit alkavat saada vihdoin viimeisen muotonsa ja ne julkaistaan hankkeen verkkosivuilla pikapuoliin.Vinkkikortit ovat painossa ja viimeisiä opetusvideoita viimeistellään.Tässä linkissä teille maistiainen yhdestä videosta. Laita äänet päälle.

iPod Touch-salkkua kohtaaan on osoitettu kouluilta paljon kiinnostusta. Kiertävässä käytössä oleva salkku on varattuna jo huhtikuun lopulle saakka. Tälle lukukaudelle on vielä aikoja toukokuussa.

Vielä saa ilmoittautua jäljellä oleviin benchmarkkauksiin!
Vertaistukea mobiiliblogin käyttöönotossa Hallilassa

Tietoja minusta

Oma kuva
Epun mediareppu on Tampereen kaupungin Opetushallituksen rahoitustuella toteuttama yhteinen kehittämishanke, jossa etsitään pedagogisia malleja tieto- ja viestintätekniikan käyttöön esi- ja alkuopetuksessa. Blogista löydät hankkeen tuoreimmat kuulumiset. Lisätietoa hankkeen Internetsivuilta: http://koulut.tampere.fi/hankkeet/eppu/

Lukijat